Kuortilla on aina haluttu panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen, ja erilaista virkistys- ja tyky -toimintaa järjestetään säännöllisesti. Usein tämä on liittynyt jollain tavalla iloiseen yhdessäoloon liikunnan tai muun leikkimielisen kisailun merkeissä: johtoajatuksena se, että päästään olemaan yhdessä työn ulkopuolella ja tekemään juttuja, joista tykätään. Matkoja on suunnattu kuljetusnäyttelyihin tai pilkkikilpailuihin, ja Lappiinkin asti on toisinaan lähdetty viikonlopun kestäville matkoille. Tärkeämpää kuin tekemisen muoto tai matkan päämäärä on kuitenkin yhdessäolo ja viihtyminen. Eikä tietenkään sovi unohtaa yhtä tärkeää yhteistoiminnan muotoa – pikkujouluja! Onko sinulla tallessa muistoja tai kuvia virkistysreissuista? Jaa ne kanssamme blogin kautta.

1990-luvun yleisartikkeli

80-luvulla Kuljetuspalvelun nuoret miehet olivat asianmukaisesti puettuina valmiina tyky-autokilpailuun. Kuka tunnistaa joukosta itsensä tai kaverin?

Kävelytestissä UKK-instituutilla 1990-luvulla.

90-luvulla tapahtumiin osallistuttiin aktiivisesti. Tässä firmasoudussa Viikinsaarta kiertämässä.

Firmasoudussa evästauolla.

Osataan sitä 2010-luvullakin. Virkistäytymistä Liutun malliin.

Kommentit

Kommentoi