Jorma, linja-autonkuljettaja

Miten kauan olet työskennellyt Kuortilla?

Elokuussa tulee kaksi vuotta täyteen.

Miten olet päätynyt nykyiseen työtehtävääsi?

Olen ollut logistiikkapuolen kanssa tekemisissä jo vuodesta 1982 lähtien. Olin pitkään autoilijana, ja oman kuorma-auton myin pois vuonna 2006. Sen jälkeen ajoin yhdistelmää eli isoa autoa yhdeksän vuotta. Vuonna 2016 tulin tänne taksikurssille, ja silloisen kouluttajan kuultua, että minulla on linja-autokortti, hän kertoi niitä hommia olevan tarjolla. Ensimmäisen talven ajoin koululaisia pikkubussilla. Tämän talven olen ajanut niin sanottuja Keva-kyytejä, eli kuljetan esimerkiksi kehitysvammaisia henkilöitä työpajoille. Päivän aikana kahden kuljetuksen välissä tehdään esimerkiksi ateriakuljetuksia. Ensi syksynä jatkan tätä samaa, mutta mahdollisesti taas vaihteeksi koululaisten kyytejä.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Varsinaisen työn eli edellä kertomani lisäksi teen monenlaisia muitakin kuljetuksia tarvittaessa. Lomien aikana saatan tuurata lisäksi tilausajopuolella, ja ajan joskus viikonloppuisinkin esimerkiksi keikkakuljetuksia ja artistikuljetuksia. Artistit ovatkin alkaneet tervehtiä jo kaupungilla törmätessäkin.

Mikä on työssäsi parasta?

Työpaikalla on tosi hyvä henki ja kiva ilmapiiri: kaikki ovat samalla viivalla ja myös kuljettajien mielipiteitä kysytään ja kuunnellaan. Työntekijöiden osaamista ja tietämystä arvostetaan.

Logistiikkapuoli saattaa olla toisinaan epäsäännöllistä, mutta tässä työssä olen päässyt melko säännölliseen työaikarytmiin, eli tulen töihin seitsemän aikoihin ja lähden neljältä. Runko muodostuu tietyistä asioista, mutta toki poikkeuksiakin löytyy: esimerkiksi nyt olen lähdössä viemään SPR:n autoa Virroille. Täällä on mukavaa myös se, että näissä tilanteissakin kysytään aina työntekijältä, että sopiiko hänelle tai pääseekö hän lähtemään.

Entä haastavinta?

Töihin on aina kiva tulla, joten haastavia asioita ei kauheasti ole. Vaikeavammaisten kuljetuksissa on tietenkin omat haasteensa, ja ajaessa täytyy huomioida esimerkiksi kohtausten vaara: kovia ääniä, nopeita ohjausliikkeitä ja äkkinäisiä jarrutuksia tulee välttää. Ruokaletkujen ja muiden laitteiden kanssa saattaa myös toisinaan tulla jotain epätavallisia tilanteita. Tarkkana täytyy olla esimerkiksi vöiden kiinnityksen ja ovien suhteen. Kuljetusten ohjauskeskus eli Kuohke on kyllä antanut hyvät ohjeet, joiden mukaan toimia, ja tarvittaessa sieltä saa aina puhelimitse jonkun kiinni.

Millainen on tyypillinen päiväsi?

Koululaisten tai kehitysvammaisten aamu- ja iltapäiväkuljetusten välissä tehdään täyteajoja, esimerkiksi ateriakuljetuksia. Ison talon etu onkin juuri tämä, että pystytään yhdistelemään tavara- ja henkilöpuolen kuljetustarpeita. Täällä tämä järjestely toimii vielä harvinaisen hyvin näin isoksi taloksi.

Millaisissa työtehtävissä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

Samatkin hommat kelpaavat hyvin, ei ole mitään tarvetta hakea muuta työtä. Tämä on joustavaa työtä, ja ison talon etuna on, että hommia on niin monenlaisia: kiertokin on siis tarvittaessa mahdollista. Nytkin kysyttiin, että millaisia tehtäviä kesäloman jälkeen syksyllä haluaisi tehdä. Sosiaalisena ihmisenä tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ja työskenneltyäni pitkään auton kopissa ”maisemakonttorissa”, tällainen työ on vaihteeksi todella mukavaa.

Oma poikanikin aloitti juuri täällä töissä Ups:n kuljettajana. Hän valmistui autonasentajaksi, mutta halusi alan töiden sijaan tulla tänne töihin. Näitä useamman polven kuorttilaisia täältä löytyy paljon.

Mitä arvostat Kuortissa työnantajana?

Henkilökemiat toimivat todella hyvin. Vaikka talo on iso, niin työntekijät tunnetaan nimeltä, eivätkä he ole vain numeroita. Kaikki tervehtivät ja toimitusjohtajaa myöten tullaan jutulle. Päällystö arvostaa todella työntekijöiden osaamista, ja määräämisen sijaan työntekijöiden kanssa keskustellaan. Oli mikä tahansa asia, niin se pystytään keskustelemaan ja joustoa löytyy tarvittaessa esimerkiksi vapaapäivien suhteen. Sama toimii toki toisinkin päin, eli työntekijät pyrkivät joustamaan tarvittaessa.

Arvostan myös sitä, että kalusto pidetään hyvin kunnossa: jos ilmoitat, että autossa on häiriötä, niin se korjataan välittömästi. Toisinaan autoihin saattaa etenkin nuoremmilla kuljettajilla tulla myös osumia, ja nämäkin korjataan heti, eikä asiasta tehdä sen kummempaa numeroa.

Mitä haluaisit sanoa sivuston lukijoille?

Talo tarjoaa paljon mahdollisuuksia kaikenikäisille: opiskelijoille tämä on hyvä työharjoittelupaikka, ja vaikkapa alalta eläkkeelle jääneetkin saattavat tehdä keikkahommia. Minulla oli juuri eilen mukana harjoittelemassa logistiikkapuolen koulusta 16-vuotias poika, joka oli tulossa kesätöihin ja oli todella innostunut paikasta. Koulutustakin on tarjolla esimerkiksi taksikurssin muodossa, joka tarjoaa myös hyvät työllistymismahdollisuudet.

Kommentit

Kommentoi