Lauri, pakettiautonkuljettaja
Miten kauan olet työskennellyt Kuortilla?
Viime marraskuussa tuli täyteen neljä vuotta.
Miten olet päätynyt nykyiseen työtehtävääsi?
Olen suorittanut ammattikoulussa logistiikan perustutkinnon. Edellisessä firmassa jaoin paketteja ja ne siirtyivät Liutulle, joten tulin siinä mukana.
Mitä työnkuvaasi kuuluu?
Pääasiallisesti kuljetuksia Tampereella ja lähiympäristössä. Satunnaisesti myös Vepsäläisen huonekalukuljetuksia.
Mikä on työssäsi parasta?
Ajaminen ylipäätään on ollut pienestä asti pienestä asti se ammatti, johon olen halunnut päästä. Tässä työssä on mukana paljon asiakaspalvelua, joka on mukavaa hommaa.
Entä haastavinta?
Kuljetuksissa on oltava tarkkana, eli oikeiden laatikoiden pitää kulkeutua oikeille osastoille. Asiakkaan pitää laskea, että tavaraa on varmasti oikea määrä mukana. Huonekalukuljetuksissa toisinaan kantaminen, jos kuljetetaan vaikka sohvia kerrostaloihin.
Millaisissa työtehtävissä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Kuljetushommissa edelleen: tämä on sitä työtä, johon olen jo nuoresta asti määrätietoisesti suuntautunut.
Mitä arvostat Kuortissa työnantajana?
Työyhteisö eli esimiehet ja työkaverit ovat hyviä. Joustavuutta löytyy myös tarpeen mukaan. Arvostan myös sitä, että kalustosta pidetään hyvää huolta, eli jos jotain menee rikki niin se heti korjataan. Myös siisteydestä ollaan tarkkoja.
Mitä haluaisit sanoa sivuston lukijoille?
Liutulla on laaja skaala erilaisia työmahdollisuuksia: on esimerkiksi pakettiajoa, elintarvikkeiden ajoa kuorma-autoilla, ateriakuljetuksia eli jos työ kiinnostaa, niin erilaisia kuljetuksia ja asiakkaita löytyy laidasta laitaan.