Leinolan perukoilla oli 60- luvun alussa vielä avoin peltoaukea, jossa oli viisi taloa ja kauppa. Rinteessä pellon pohjoispuolella oli Aimo Ala-rämin omistama puutarha. läheisessä risteyksessä Vestonkadun silloisessa päätepisteessä kävi aamulla ja iltapäivällä yksi linjan 17 vuoro kääntymässä. Muulloin vuoron päätepysäkki oli Vehmaisten asemalla. Puhelinivaihdekin Vehmaisissa oli vielä käsivälitteinen. Paikan postiosoite oli Vehmainen, Vesto.
Kalkkeen talon ja kaupan välistä osti vuonna 1962 Raimo Kuortti tontin. Pitkään ei tämän pienen kylän naapuruston tarvinnut odottaa, kun tontilla alkoi tapahtua. Tontille ilmestyi vilkas mies tummalla henkilöautolla. Merkkiä en muista, mutta Raimoksi esittäytynyt mies kutsui ajoneuvoaan Hispano-Suitsaksi.
Nopeasti tontilta kuoriutui maat tulevan talon ja piha-alueen paikalta. Tässä vaiheessa pääsimme Kalkkeen Riston eli Santun kanssa apupojiksi kellarin valumuottia laudoittamaan. Raimon suhtautuminen nuoriin ja vielä kokemattomiin poikiin oli kaikessa luottamuksessa mielenkiintoinen. Samalla tutustuimme myös Raimon isää ja hänen rauhalliseen ja ystävälliseen tapaansa opastaa kokemattomia rakennusmiehenalkuja.
Raimon työmaalla ei ollut ikävää. Monet asioihin soveltuvat sutkaukset ryydittivät työntekoa. Kesä sujui mukavasti ja saimme myös mielestämme reilun korvauksen työstämme.
Muotti oli valmiina, mutta betonin joukkoon piti laittaa lohkottuja kiviä. niiden saaminen osoittautui varsin työlääksi. Ajelimme kuorma-auton kanssa lähitienoilla saaden hyvin vähän kiviä kuormaamme. Kävimme myös kaupungin louhintatyömaalla Tammelassa, mutta vastaus oli tylyn kieltävä. Silloin huomasimme ensi kerran, että Raimohan ei anna periksi. Sutkaukset saivat tämän ainoan kerran nuorempiin korviin poikkeuksellisen sopimattoman sävyn, kunnes Kangasalan puolelta Ilkonmäen kupeella olevasta soramontusta kaadettiin kuorma täyteen kiviä. Siinä isäntä tajusi rakentajan pulman reilulla tavalla ja käsittääkseni muodollisella hinnalla.
Kellarikerros tuli sitten talkooväen toimesta valettua. Niihin talkoisiin emme päässeet mukaan, mutta reilu ja iloinen meininki oli selvästi päällä koko ajan.
Muutaman päivän kuluttua tulimme Santun kanssa sovitusti laudoitusta purkamaan.
Yllättäen oli Raimo tavastaan poiketen hiljainen, mitä hieman ihmettelimme. Iltapäivällä syy selvisi. Raimo kertoi, ettei pankki anna riittävän suurta talolainaa. Reiluna miehenä hän totesi jatkavansa rakentamista ilman apuamme. Hänelle ei tullut mieleenkään, että työskentelisimme täysin korvauksetta, vaikka omalta kohdaltani yritin antaa ymmärtää, mutta liian ponnettomasti. Tosin välillä ilmestyimme paikalle hieman auttelemaan töissä eikä poiskaan ajettu. Meitä todella harmitti tilanne, sillä niin hyvin olimme töissä viihtyneet.
Talo kuitenkin aikanaan valmistui sitkeällä työllä. Tumma auto seisoi pihalla ilmeisesti aina kuin vakinaisesta työssä käyvällä oli mahdollista rakentaa. Pieni poikakin siellä silloin tällöin näkyi työn touhussa, vaikka lapio olikin miehen pituinen.
Talvella saimme onneksi olla avuksi jo valmistumassa olevan talon lämmityksessä, Raimon ollessa töissä kovilla pakkasilla. Siellä hän nukkui jo valmiin huoneen nurkassa. Ehtiköhän juurikaan perheen parissa aikaa viettää. Vieläkin ihailen sitä jämäkkyyttä, jolla Raimo talonsa rakensi.
Vaikeuksistaan huolimatta aina hyväntuulisena ja ystävällisenä on hän aina tullut mieleen, kun myöhäisempinä vuosina näin Kuortin nimellä varustetun auton pääkaupunkiseudullakin.
