Jane, palvelukuljettaja

 Jane, palvelukuljettaja

Miten kauan olet työskennellyt Kuortilla?

2,5 vuotta.

Miten olet päätynyt nykyiseen työtehtävääsi?

Minulla on hankittuna henkilö- ja kuorma-auton ammattiajoluvat, ja tämä on jo 12. vuosi, kun työskentelen kuljetusalalla. Ateriakuljetukset siirtyivät Liutulle 2,5 vuotta sitten, ja siirryin niiden myötä yritykseen.

Mitä työnkuvaasi kuuluu ja millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Ajan ateriakuljetuksia. Työpäivä alkaa seitsemältä. Esimerkiksi ateriakuljetusten kohdalla ensin ajetaan Koukun Helmeen, jossa auto pakataan. Päivän kulku riippuu sitten ajettavasta reitistä. Keskustassa ajetaan yhtä parilenkkiä, kun kohteita on pienellä alueella niin tiheässä. Tällöin kaksi ihmistä ajaa yhdellä autolla.

Aterioita jaetaan asiakkaiden koteihin, ja työssä täytyy olla tarkkana, että oikeat ruoat päätyvät oikeille ihmisille. Tämä on tärkeää esimerkiksi allergioiden ja keliakian vuoksi. Lisäksi ruokien lämpötilan pitää koko ajan pysyä 0-6 asteen välissä, myös kesällä.

Mikä on työssäsi parasta?

On hienoa työskennellä vain neljänä päivänä viikossa, kun on pieniä lapsia. Työajat ovat muutenkin mukavat: aiemmin olen tehnyt paljon vuorotyötä, mutta nyt saan tehdä päivätyötä arkisin. Työn fyysisyys sopii minulle, ja on mukavaa ettei tarvitse olla paikoillaan.

Entä haastavinta?

Välillä kiireensietokyky on koetuksella. Työssä täytyy olla tarkka, täsmällinen ja huolellinen, ja virheet kostautuvat myöhemmin.

Millaisissa työtehtävissä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

Varmaankin edelleen kuljetusalalla. Olen aiemmin ollut henkilökuljetuspuolella, joten mahdollisesti voisin palata sinnekin jossain vaiheessa.

Mitä arvostat Kuortissa työnantajana?

Olen ollut positiivisesti yllättynyt ylipäätään. Kalusto on hyvä ja melko uusi, sitä huolletaan todella hyvin ja viat korjataan nopeasti. Kyseessä on iso, vakaa firma.

Mitä haluaisit sanoa sivuston lukijoille?

Naiset pärjäävät kuljetusalalla siinä missä miehetkin, joten rohkeasti tänne vaan!

 

Kommentit

Kommentoi

2018-05-11T10:39:31+00:00 Categories: Töissä Kuortilla|